Alkoholiongelma ja parisuhde
Alkoholiongelma vaikuttaa perheeseen ja parisuhteeseen monella eri tavalla – siksi myös kuntoutuksessa tulisi huomioida kuntoutujan perhe ja puoliso.
Lue lisää Valkonauhalehdestä sivulta 14. Näköislehti saatavilla: https://www.suomenvalkonauhaliitto.fi/…/Valkonauhalehti-no1…
Kuopion Valkonauha ry:n 110-vuotisjuhlaseminaarin avaus Kuopion kaupungintalolla 12.2.2016
LÄÄNINROVASTI JAANA MARJASEN AVAUSPUHE Pyhä päihde
Viina naurattaa ja itkettää, viihdyttää ja tuo suunnatonta tuskaa.
Kuopion kaupunginteatterissa esitetään Sofi Oksasen upeaa näytelmää ”Kun kyyhkyset katosivat”. Yhtenä juonteena näytelmässä on lohtu ja pako, joita haetaan päihteistä.
Katsojaa naurattaa, kun upseeri täyttää konjakkilasin auliisti yhä uudelleen. Häntä mielistelevä Edgar humaltuu huomaamattaan. Katsojaa naurattaa, mutta mille katsoja nauraa. Mille minä nauran toisten joukossa? Sille, että tuollaisia ne ovat. Ne, joilta oman elämän hallinta katoaa. Ne, jotka ovat päihteiden vietävissä.
Ja katsojaa itkettää, mutta miksi katsoja itkeekään. Miksi minä itken toisten kanssa, kun Juudit elämänsä mielen kadottaneena alkoholisoituu. Hän ei osaa eikä jaksa enää puolustautua. Vallanpitäjien koneisto musertaa hänen henkensä, sielunsa ja viimein ruumiinsakin
Katsojan nauru muuttuu itkuksi ja lopulta sääliksi. Kenelle tahansa voi käydä niin, kun elämältä katoaa mieli, kun tilalla on vain lohduton tyhjyys.
Tämän seminaaripäivämme avaus on otsikoitu sanoilla Pyhä päihde. Pyhä merkitsee jotakin varoen lähestyttävää, salaperäistä pelkoa herättävää ja samalla puoleensa vetävää, kiehtovaa ja rakastettavaa. Pyhä ymmärretään voimaksi, joka ei ole ihmisen hallittavissa ja joka on ihmisen yläpuolella.
Päihteillä on ollut kaikissa kulttuureissa tällaisia pyhän piirteitä. Suhtautuminen päihteisiin on ollut kaksijakoista. Sen taustalla on pitkä kulttuurihistoria, myös kristinuskon historia.
Viini on kuulunut sekä juutalaiseen että kreikkalaiseen, koko Välimeren alueen elämään. Vanhan testamentin mukaan viini on Jumalan lahja, vuorenrinteiden hedelmä, josta saa nauttia kohtuullisesti. Hellenismi arvosti kohtuullisuutta, vaikka kaikki juomatavat Dionysos-juhlineen ja symposiumeineen eli juominkeineen eivät kestäisi päivänvaloa. Uudessa testamentissa ei viinin nauttimista kielletä, mutta apostoli Paavali varoittaa juopumisen synnistä. Kirkon historiasta taas tiedämme, että eurooppalaisissa luostareissa on tuotettu parhaat oluet, viinit ja väkevätkin viinat.
Kaksijakoisuus on sulautunut yleiseen suomalaiseen ajatteluun ja vahvistunut 1800-luvulla, jolloin raittiusliike ja uskonnolliset herätysliikkeet löysivät toisensa. Ne saivat paljon hyvää aikaan yhdessä ja erikseen, kun raittiudesta tuli hyve. Samalla ambivalentti suhtautuminen erityisesti viinaan vahvistui. Moralisointi vaikutti ja vaikuttaa juuri päinvastoin kuin toivotaan.
Siksi päihteet ovat edelleen tabu, josta ei saisi puhua. Se on tabu, jota peljätään ja rakastetaan niin kuin katekismuksen Jumalaa.
Ja jumalaksi päihteet voivat tulla varsinkin silloin, kun ne alkavat hallita elämää, tuottavat kärsimystä erityisesti lapsille ja lopulta vievät työn, omaisuuden ja terveyden, läheiset ihmiset ja elämän mielen.
Kuopion Valkonauhayhdistys on työskennellyt erityisesti naisten raittiuden ja päihteettömyyden hyväksi yhtä pitkään kuin suomalaisella naisella on ollut äänioikeus. Kumpikin on äärimmäisen arvokasta.
Hyvät Kuopion Valkonauhan 110-vuotisseminaariin osallistujat, tänään me tartumme siihen, mistä on vaikea puhua, Siihen, mikä pyhässä päihteessä itkettää ja naurattaa, kiehtoo ja kietoo. Koetamme katsoa tunteiden ja tapojen taakse. Koetamme ymmärtääkin mutta emme silittele, emme hyssyttele emmekä paijaa. Ennen kaikkea koetamme löytää uusia näkökulmia ja puhua rohkeasti siitä, mikä monesti koetaan tabuna.
Ajattelen, että me tarvitsemme suomalaisessa yhteiskunnassa uudenlaisia näkökulmia raittiuteen. Sellaisia näkökulmia, joissa unohdamme moralisoinnin ja ylemmyydentunteet. Siksi kysymme tänään lukuisien asiantuntijoiden avulla, miten osaisimme tukea toisia ja toisiamme päihteettömyyteen, auttaa ymmärtämään oman elämän suunnaton arvo ja näkemään elämän kaikki värit ilman päihdehuuruja.
LÄÄNINROVASTI JAANA MARJANEN
Laura Siponmaan puhe Kuopion Valkonauhan 110-Vuotisjuhlaseminaarissa 12.2.2016
Voitin arpajaisissa
Arvonta suoritettiin niihin aikoihin kun perintötekijät ja perhesuhteet jaettiin. Arpajaisvoittona sain parisataa onnellista nousuhumalaa, maailmaa syleileviä teinikännejä, kesäiset saunakaljat ja eläinlääkäriopiskelijoiden pirtuboolibileet. Ilman omaa ansiota sain ongelmattoman suhteen alkoholiin, ja nautin siitä vilpittömästi vuosikausia.
Jotkut näkevät koko elämän, alkoholilla tai ilman, erilaisten uhkapelien pelaamisena. Osallistuttava on, riskejä on otettava ja takkiin tulee väistämättä. Karuudessaan tämä vertaus on jotenkin osuvakin. Hienoimmat ja tärkeimmät asiat tuntuvat kätkevän kääntöpuolelleen loputtomia haavoittumisen mahdollisuuksia. Rakkauden hinta on suru, suuren rakkauden hinta lähes ylitsepääsemätön, eikä alttiiksi asettumatta pääse kiinni siihen, mikä elämässä on hienointa. Joskus on pantava kaikki peliin ja toivottava parasta.
Voitin arpajaisissa, joissa monet häviävät. Jotkut terveytensä, toiset perheensä ja työpaikkansa.
Elämän uhkapeleissä tappiot näyttävät kasautuvan. Ne joilla on kehnoimmat pelimerkit saavat epäreiluimmat asetelmat. Hyvät kortit saaneilla on varaa ottaa suurempia riskejä. Alkoholiarpajaistenkin voittoarvat osunevat useammin niille, jotka ovat vähemmän vammautuneet. Päihteet moninkertaistavat tappiot ja lisäävät siviiliuhrien määrää. Näissä päihdepeleissä yhteiskunta painottaa nopat. Päihteiden hinnalla ja saatavuudella, hoidon saatavuudella ja yleisellä asenneilmapiirillä vaikutetaan siihen, kuinka paljon uhreja syntyy.
Voitin arpajaisissa. Niissä, joissa monet voittavat ja useat häviävät. Jossain vaiheessa alkoi tuntua pahalta oman voiton lunastaminen. Yhä häiritsevämmäksi kävi tietoisuus siitä, että tämän minun hauskanpitoni kääntöpuolella kuolee, kärsii ja vakavasti vammautuu ihmisiä.
Usein peräänkuulutetaan arvokeskustelua. Olenkohan ainut, jota tämä ahdistaa. Arvo-puheessa kuuluu jokin kovana kalahteleva sivuääni. Arvot taipuvat liian usein lyömäaseiksi, rajalinjoiksi ja arvoasteikoiksi. Arvoihin vedoten rakennetaan ahtaita karsinoita ja suljetaan ihmisiä ulkopuolelle. Olisiko löydettävissä arvo, jota ei voisi suunnata toista ihmistä vastaan? Voisiko päihdekeskustelua käydä nojaten arvoihin, joilla ei voi etsiä syyllistä tai leimata?
Valkonauhaliiton toiminnan perustana ovat kristilliset arvot. Valkonauhatyö perustuu Kultaiseen sääntöön: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille.” Tämä periaate tunnetaan kaikissa suurissa uskonnoissa ympäri maailmaa, ja se on myös kristinuskon ydintä. Kultaisen säännön keskeisin olemus on nähdäkseni myötätunto.
Myötätunto, kompassio, tarkoittaa sitä että ihmiskohtalot ovat perustavalla tavalla kietoutuneet yhteen. Ihmiselämän ihmeellinen hienous ja lohduton kärsimys on jaettua. Myötätunto ylittää rajalinjat ja murtaa jaon meihin ja heihin. Se ei rajaa ulkopuolelle ja erottele karsinoihin, vaan rakentaa siltoja ja laajentaa lähimmäisten piiriä. Kyky tuntea toisen ihmisen rinnalla on suuri lahja, ja omassa kärsimyksessään kohdatuksi tuleminen voi muuttaa koko elämän.
Me kaikki olemme osallisia ihmisyyteen kuuluvasta kivusta. Kaikki me haavoitumme, ennemmin tai myöhemmin, useimmat meistä myös siinä välissä. Oma kipu voi ohjata ymmärtämään toisen haavoja. Avata silmät sille, että kärsivä lähimmäinen on jäsen yhdessä ja samassa Kristuksen ruumiissa. Ja Paavalin sanoin: Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet.
Niissä arpajaisissa voitin, missä arvottiin suhde päihteisiin. Monissa muissa elämän riskinotoissa olen hävinnyt. Välillä niin pahasti, ettei siitä enää meinattu nousta. Osumaa otin edestä ja takaa, ja tappioita tuli oikein Taivaan Isän kädestä. Niihin aikoihin absolutismini oli tullut jo tavaksi. Tämä on ehkä suuri siunaus. En tiedä, olisiko voittoarpani yltänyt niihin syvyyksiin.
Oikeasti en usko arvontoihin, en yleensäkään satunnaisuuteen tai merkityksettömiin sattumiin. Silti arpajaismetafora mielestäni havainnollistaa hyvin sitä, miten monet asiat ovat lahjaa ja saatu ilman omia ansioita. Se muistuttaa minua myös siitä, että voisin itse olla sen ihmisen asemassa, joka on joutunut päihteiden kanssa vaikeuksiin.
Tässä kohtaa tulee arpajaismetafora tiensä päähän. Juuri tämä, siis ihmisten välinen yhteys ja toisen asemaan asettuminen, puuttuu vertauksesta ja tekee siitä pätemättömän. Todellisuudessa emme ole sokean sattuman armoilla, vaan elämme keskinäisten vuorovaikutusten verkostossa. Voimme aktiivisesti puuttua asioiden kulkuun ja jakaa voittomme ja tappiomme. Siihen meitä kutsutaan ihmisinä ja kristittyinä.
Kristillisen raittiustyön yksi voimavaroista on sen ääneenlausuttu sitoutuminen kristilliseen elämänkatsomukseen: elämä kaikkinensa on lahjaa. Jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Lähimmäisessä kohtaan itsensä Kristuksen. Tähän yhteiseen ihmisyyteen, yhteen Kristuksen ruumiiseen ja taakkojen jakamiseen sitoudumme. Myötätuntoon, solidaarisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen. Kärsimystä ja elämän epäoikeudenmukaisuutta, sitä pelimerkkien jakautumisen epätasaisuutta, tuskin pystymme poistamaan. Silti sitä on hellittämättä yritettävä vähentää. Siksi, että elämä näyttää sarjalta arvontoja mutta ei ole sitä.
LAURA SIPONMAA
Puheenjohtaja Hannele Nykäsen puhe 110-vuotisjuhlassa
Kuinka syntyi Kuopion Valkonauha?Millaisia keskustelujen puroja tarvittiin ennen kuin yhdistys perustettiin. Kuka tapasi kenet? Ketkä olivat kirjeenvaihdossa?
- Mary Leavitt kävi Suomessa 1890 ja tapasi mm. Aleksandra Gripenbergin, jota Leavitt kuvasi sanoilla ”voimakas, selvämietteinen, levollinen henki, muistuttaa aavaa merta.” Kolme vuotta aiemmin A.G. oli käynyt Englannissa ja Yhdysvalloissa, jossa hän osallistui naisasiainkokouksiin ja tapasi mm. Frances Willardin. Aleksandra Gripenbergistä tuli 1907 ensimmäisen suomalaisen eduskunnan kansanedustaja joka keskittyi ajamaan naisten ja lasten oikeuksia sekä edistämään raittiusasiaa. Aleksandran sisar oli kuopiolainen Elisabeth Stenius, jonka perheessä Aleksandra asui ennen kuin muutti Helsinkiin 1884.
- Elisabeth Stenius taas oli tuolloin Kuopion naisasiain johtohahmo. Kun Minna Canth muutti Kuopioon keväällä 1880 hän alkoi heti etsiä hengenheimolaisia. Steniuksesta tuli yksi ”Kuopion intelligenssinaisten” jäsenistä. He itse kutsuivat ryhmäänsä ”viitosiksi”. Canthin ja Steniuksen lisäksi viitosiin, kuuluivat Selma Backlund, Lydia Herkman ja Elisabeth Ingman. Siis sama Ingman, joka perusti käsityökoulun Toivalaan. Ingmannista tuli Kuopion Valkonauhan ensimmäinen puheenjohtaja. Voin helposti kuvitella, kuinka nuo ystävykset istuivat Minnan salongissa keskustelemassa naisasioista ja raittiusasioista. Aleksandra Gripenberg siis asui Kuopiossa neljä vuotta yhtä aikaa ”viitosten” kanssa. Ja ehkäpä myöhempinä vuosina moni ajatus kirposi Aleksandra Gripenbergin kirjeistä sisarelleen, joita hän lähetti maailmanmatkoiltaan ja eduskunnasta.
- Tanskalainen Elisabeth Selmer vieraili Suomessa 1895 ja 1896 pitäen esitelmän myös Kuopiossa. Myöhempinä vuosina Selmer oleskeli usein suomessa saaden paljon ystäviä eri puolilta maata. Sellmer muutti pysyvästi Vivamoon 1918.
Canthin perheessä naisasia, heikommista huolehtiminen ja kristillisyys olivat vahvasti läsnä. Niinpä Minna Canthin pojan tyttärestä Aune Canthista tuli myös valkonauhanainen. Hän toimi aktiivisesti Valkonauhaliitossa ja järjesti mm. lasten kesäleirejä.
Suomessa valkonauha-aate rantautui aluksi Turkuun, jonne perustettiin 1896 ”Ehdottomasti raitis kristillinen naisyhdistys”, jonka nimeen Valkonauha liitettiin joitakin vuosia myöhemmin. Tampereella valkonauhayhdistys aloitti 1902. Suomen Valkonauhaliitto 1906. Ensimmäisten Valkonauhayhdistysten toiminnan perustana oli viisi asiaa
- täysraittiuden edistäminen
- siveellisyystyö
- naisten yhteiskunnallisten oikeuksien ajaminen
- nuorisonkasvatustyö
- rauhanaate
Kuopiossa oli ensimmäinen kokous 3. lokakuuta 1905. Yhdistys järjestäytyi kuitenkin virallisesti vasta kun Marja Stenroth kävi Kuopiossa esitelmämatkalla 12. helmikuuta 1906. Siis tasan 110 sitten. Kuopion Valkonauhayhdistys päätti aloittaa työnsä samoin kuin muutkin Suomessa olevat yhdistykset eli siveellisyystyöllä. Ensimmäisen toimintavuoden jälkeen jäseniä oli 40.
Ensimmäisinä vuosina rahaa kerättiin mm. lankaa kehräämällä, puuvillakangasta kutomalla, käsitöitä tekemällä sekä järjestämällä myyjäisiä ja iltamia. Sen lisäksi yhdistys otti velkaa, jotta 1909 saatiin avattua Rajalan Valkonauhakoti. Sammakkolammen rannalla, suunnilleen nykyisen Rajalan koulun paikalla ollut turvakoti tarjosi suojan ”kodittomuuden pimeisiin polkuihin sortuneille” ja kaupunkiin tulleille, lankeamisvaarassa olleille tytöille sekä uutta elämää aloittaville langenneille naisille, jollaisia olivat mm. vankilasta vapautuneet. Rajalassa hoidettiin karjaa, viljeltiin maata, kivettiin peltoja, kudottiin mattoja ja tikattiin täkkejä. Vuoden 1909 aikana Rajalassa oli 23 hoidokkia. Tuolloin Kuopion Valkonauhan jäsenmäärä oli jo kivunnut yli sataan. Rahapulan takia Rajalan toiminta kuitenkin lakkautettiin keväällä 1913.
Vuonna 1911 oli aloitettu lastenkellojen soitto. Iltaisin kaduilla liikkuville ja leikkiville lapsille ilmoitettiin kirkonkelloja soittamalla, että oli aika mennä kotiin. lapsista huolehtimisen lisäksi vuosisadan alun valkonauhanaiset jakoivat ompeluoppia, vierailivat kaupungin syfilissairaalassa ja valvoivat elävien kuvien etiikkaa ja moraalia. Yksi suurimmista alkuvuosien saavutuksista oli ensimmäisen naispoliisin saaminen Kuopioon tammikuussa 1912. Viisi vuotta myöhemmin naispoliiseja saatiin kuusi lisää.
Vuonna 1914 turvakoti perustettiin uudelleen senaatin ja Kuopion valtuuskunnan tuella. Turvakoti ehti toimia vuoden ja neljä kuukautta ennen kuin sota alkoi. Sodan jälkeen perustettiin yölähetys ja yöpartiot kaduille naispoliisin avuksi. Myös työnvälitystoiminta alkoi kun perheisiin välitettiin palvelusväkeä.
1917 Kuopiossa järjestettiin valkonauhaliiton kongressi. Järjestettiin myös ompelukokouksia, uintikursseja, pallopelejä ja urheilua. Yhteistyötä tehtiin Rouvasväen yhdistyksen, Raittiusseuran, NNKYn, sos.dem.naisjärjestön, naisliiton ja naismiliisin kanssa.
1923 maailmanliiton sihteeri miss Agnes Slack ja USAn tieteellisen liiton sihteeri miss Cora Frances Stoddard vierailivat Kuopiossa. Seuraavana vuonna perustettiin nuorisokerho. 1930 -luvulla aloitettiin salokylälähettien toiminta, kotisisartoiminta ja työ naisvankien parissa. Naisten yömaja perustettiin 1939 osoitteeseen Tulliportinkatu 23, jossa se toimi aina vuoteen 1954 saakka. Talvisodan sytyttyä koti oli ilmavartiolottien käytössä. 1940-luvulla majoitettiin myös siirtolaisia ja paneuduttiin heidän henkiseen huoltoonsa. Yömajassa varattomat asuivat ilmaiseksi ja muilta perittiin pieni maksu.
60-luvulla toiminta oli vilkasta: tehtiin retkiä, järjestettiin kutsuiltoja, pidettiin askartelukerhoja ja toimitettiin joulupaketteja vähävaraisille. Vankilavierailut, seurakuntaillat ja hartauksien pito olivat myös tuon ajan toimintaa. Vuosikymmenten varrella on järjestetty myös monenlaisia kursseja, kokouksia ja neuvottelupäiviä.
Vahvoja ja vaikuttavia naisia on Kuopiosta löytynyt aina. Ensimmäisen puheenjohtajan Ingmanin johdolla ostettiin Rajalan tila ja perustettiin turvakoti, vaikka yhdistys oli tuolloin toiminut vasta kaksi vuotta. Melkoista rohkeutta ja aktiivisuutta vaatinut hanke aikana, jolloin naisten asema yhteiskunnassa oli aivan toinen kuin nykyään.
60-luvulla talous- ja kirjanpitotaitaja, prokuristi Meri Vepsäläinen toimi Kuopion ohella myös Valkonauhaliiton puheenjohtajana. Hänen johdollaan ostettiin huoneisto ja perustettiin Valkonauhakoti päiväapulaisille. Valkonauhakotia oli perustamassa myös Marjatta Räisänen, jolle koti oli sydämen asia loppuun asti.
Yhdistyksemme kunniajäsen Maire Kiiski, joka ei valitettavasti päässyt tänään paikalle, liittyi yhdistykseemme vuonna 1961 ja teki yli 40 vuotta valkonauhatyötä. Maire toimi Kuopion yhdistyksessä monessa roolissa ja myös Valkonauhaliiton hallituksessa. Maire tunnettiin siitä, että hän piti langat käsissä. Ja niinpä 1964 yhdistys osti RAYn avustuksella ja NNKYn takaamalla lainarahalla huoneiston Vuorikatu 35:stä päiväapulaiskodiksi. Myöhemmin sama huoneisto toimi naisopiskelijoiden opiskelijakotina, kunnes se myytiin ja rahoilla ostettiin kaksio Haapaniemeltä vuokra-asunnoksi.
Maire itse totesi minulle vanhoja aikoja muistellessaan, että ”joskus joutui käymään pankkisetiä jututtamassa”. Valkonauhakoti ja siellä asuneet tytöt tulivat hänelle hyvin tutuiksi, kun hän kävi säännöllisesti heitä jututtamassa vuokrien keruun ohessa. Toinen kunniajäsenemme Marjatta Kinnunen teki myös pitkän työn yhdistyksessä. Ja täällä tänäänkin paikalla oleva Leena Vaasto, joka vuosi sitten siirsi viestikapulan meille nuoremmille 23 vuotta kestäneen puheenjohtajuuden jälkeen. Näitä naisia saamme kiittää siitä, että Kuopion Valkonauha on olemassa ja voi hyvin. Meidän nykyisten hallituslaisten ei ole tarvinnut käydä pankkisetiä jututtamassa, ainakaan vielä.
110 vuodessa on paljon muuttunut. Enää ei vaadita Valkonauhan jäseniltäkään täysraittiutta ja siveellisyystyökin on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Sata vuotta sitten naiset eivät käyttäneet alkoholia oikeastaan lainkaan. He vain kärsivät miesten juopottelusta. Sadassa vuodessa naiset ovat siinäkin suhteessa saavuttaneet tasa-arvon ja juovat nykyään melkein kuin miehet. Naisten alkoholisoituminen vaikuttaa perheisiin ja yhteiskuntaamme huomattavasti vahingollisemmin kuin miesten juominen, koska hoiva- ja kasvatusalat ovat edelleen hyvin naisvaltaisia. Naisten alkoholisoitumisen lisääntyminen heikentää toisista huolehtimista sekä perheissä että yhteiskunnassa. Saamme siis edelleen tehdä täysin voimin samaa työtä kuin 110 vuotta sitten.
Kuopion Valkonauhan ensimmäisessä vuosikertomuksessa oli kauniilla käsialalla kirjattuna ”Näinä kuukausina ..on valkonauha koettanut pahuuden teiltä pelastaa viisi tyttöä. Sekin on usein tuntunut vaikealta, mutta tässäkin olemme saaneet nähdä, että ei mikään ole mahdotonta Jumalalle.” Sitä työtä siis jatkamme ja toivomme, että työllämme on siunausta. Ja siihen työhön kutsumme myös kaikkia teitä mukaan. Voisimmeko me nykyajan valkonauhanaiset olla kuin Aleksandra Gripenberg: voimakkaita, selvämietteisiä ja levollisia.
HANNELE NYKÄNEN
Teksti julkaistu Valkonauha-lehti 2/2015
Alkoholi työllistää psykoterapeutin
Psykoterapeutin työstäni noin puolet on alkoholiin liittyvien ongelmien käsittelyä. Aamun ensimmäinen asiakas, keski-ikäinen nainen kärsii vieläkin alkoholiongelman seurauksiin kuolleen isän tuottamasta häpeästä ja vaille jäämisestä. Seuraava asiakas, keski-ikäinen mies yrittää toipua vuosia jatkuneesta juopottelusta. Kolmanneksi sisään kävelee kehitysvammayksikön työryhmä, joka on suurissa vaikeuksissa vanhemman kanssa, joka juopuneena kuormittaa työryhmää jatkuvilla raivokkaan vaativilla puheluilla. Iltapäivällä päihdepalveluyksikön työntekijät yrittävät kahdestaan keksiä, miten auttaa 14-vuotiasta alkoholisoitumassa olevaa tyttöä, jolla menee omasta mielestä oikein hyvin.
Illalla nousen junaan. Takanani nuori poika yrittää selviytyä yhä päihtyneemmin käyttäytyvän isän aiheuttamasta häpeästä. Parivaljakko on matkalla syyslomalle mummolaan. Siinä syntyy uusia töitä monellekin auttajalle.
Kysäisin psykoterapeuttien koulutusryhmältä, miten monella heidän asiakkaistaan jonkun kohtuuton päihteiden käyttö on keskeinen osa psyykkistä kärsimystä. Terapiassa ryhmän jäsenillä kävi 104 asiakasta, joista 49:llä jonkun päihdeongelma oli keskeinen osa ongelmaa. Me psykoterapeutit saamme siis leipämme pitkälti alkoholista.
On hyvä, että YLE on nostanut päihdeasiat esille erilaisilla kampanjoillaan. On hyvä, että moni tavallinen ihminen on alkanut miettiä suhdettaan alkoholiin. Mutta rohkenen väittää, että väestön ikääntyminen ei tule kaatamaan terveydenhuoltoamme. Sen tekee alkoholi.
Anne Paulo-Tuovinen
psykologi, psykoterapeutti
Kuopion Valkonauhan varapuheenjohtaja